Tervehdys Suomen Caritaksesta!
Suomen Caritaksessa tapahtuu paljon uutta koronasta huolimatta, uusi käytettyjen vaatteiden kauppa on avattu tammikuussa ja Caritas on aloittanut viime vuonna hävikkiruokajakelun toimistollaan. Lisäksi Caritaksessa on alkanut kaksi uutta kehitysyhteistyöhanketta Keniassa ja Myanmarissa, joista jälkimmäinen on tämän vuoden paastokeräyskohde. Sen lisäksi tänä vuonna on luvassa eriarvoisuudesta kertova valokuvanäyttely sekä ihmisoikeuskampanja nuorille.
Suomen Caritaksen toimisto ja kauppa ovat kiinni 8.3.-26.3. koronarajoitusten vuoksi. Toimistomme henkilökuntaan voi kuitenkin olla yhteydessä sähköpostitse tai puhelimella. Toivomme, että tilanne pian paranee, ja voimme olla jälleen normaalisti auki!
PAASTOKERÄYS 2021 : Tue työtä ympäristön ja ihmisoikeuksien puolesta Myanmarissa
Suomen Caritaksen paastokeräys tukee nuoria ympäristön ja ihmisoikeuksien puolustajia Myanmarissa. Nuoria naisia ja miehiä vahvistetaan toimimaan yhteisöissään ympäristöoikeudenmukaisuuden, kestävän elämäntavan ja ihmisoikeuksien puolesta. Paikallisen kansalaisyhteiskunnan tukeminen on entistäkin tärkeämpää nyt, kun ihmisten oikeudet ja vapaudet ovat uhattuina helmikuun sotilasvallankaappauksen jäljiltä. Voit tehdä lahjoituksen Suomen Caritaksen verkkosivuilla, suoraan Caritaksen tilille tai kirkon lipaskeräykseen.
Lisää tietoa keräyksestä osoitteessa www.caritas.fi/paasto
Saaja: Suomen Caritas ry
Tili: FI73 8000 1270 1545 04
Viite: 2257
Mobile pay: 95959 (viesti: Myanmar)
Jäsenmaksunsa maksaneille alennusta luostarituotteista
Caritaksen jäsenmaksukirjeet saapuvat pian jäsenille. Maksamalla jäsenmaksusi teet osaltasi avustustoimintamme mahdolliseksi! Tänä vuonna jäsenmaksunsa maksaneet saavat myös 10 prosentin alennuksen luostarituotteistamme. Luostarituoteostoksia voit tehdä toimistollamme (Kuusitie 6, Helsinki) ja verkkokaupassamme (www.caritas.fi/caritas-kauppa). Alle 25-vuotiaille jäsenillemme jäsenmaksun maksaminen on vapaaehtoista.
Suomen Caritaksen tapahtumia:
Palmusunnuntain basaari järjestetään tänä keväänä ulkona Pyhän Henrikin aukiolla 28.3. klo 10.30-14 koronarajoitusten puitteissa. Tervetuloa myös vapaaehtoiseksi ottamalla yhteyttä toimistoomme: caritas@caritas.fi tai 0400 911 874.
Ystävyyden kahvila Caritaksen toimistolla keskiviikkona 14.4. klo 15-17. Leppoisaa yhdessäoloa kahvin, teen ja pikku purtavan äärellä kaikille avoimessa ystävyyden kahvilassa. Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat ystävät!
Café con leche - espanjankielinen etäkahvila kokoontuu perjantaina 19.3 klo 14-15. Kielinä myös tarvittaessa suomi ja englanti. Ilmoittaudu osoitteeseen caritas@caritas.fi, niin lähetämme osallistumislinkin.
Koronarajoitusten vuoksi tapahtumiin voi tulla muutoksia. Seuratkaa päivitettyjä tapahtumatietoja nettisivujemme Ajankohtaista-osiossa tai Suomen Caritaksen Facebook-sivuilla.
Sosiaalineuvontaa etänä ja Caritaksen toimistolla
Caritaksen sosiaalineuvoja Hannele Liukkoselta voi kysyä neuvoa suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi liittyen muun muassa sosiaaliturvaan, terveyspalveluihin sekä asumis- ja työllistymiskysymyksiin. Hanneleen voi ottaa yhteyttä puhelimitse 040 2566275 tai sähköpostilla hannele.liukkonen@caritas.fi.
Save-the-date: Suomen Caritaksen vuosikokous on tulossa!
Suomen Caritaksen vuosikokous järjestetään 27.4. klo 17. Voimassa olevien koronarajoitusten mukaan tilaisuus järjestetään joko läsnä tai etänä.
Saippuatarjous Caritaksen kaupassa!
Tarjouksessa 3 saippuaa yhteensä 12 euroa. Saippuat on valmistettu Notre Dame de Ganagobien benediktiiniluostarissa, Etelä-Ranskassa. Tilattavissa myös Caritaksen verkkokaupasta.
Caritaksen kaupasta saat herkulliset muistamiset ja laadukkaat lahjat. Lisäksi valikoimissa on nyt myös käytettyjä vaatteita edulliseen hintaan. Kauppa on normaalisti auki arkipäivisin klo 10-15 osoitteessa Kuusitie 6, Helsinki. Kauppaan voi lahjoittaa puhtaita ja ehjiä vaatteita, tai ne voi tuoda Zara-myymälöissä oleviin Caritaksen keräyslaatikoihin ympäri Suomen.
CARITAS NEWSLETTER MARCH 2021
Greetings from Caritas Finland!
A lot of new things are happening at Caritas Finland despite the epidemic. A new second-hand store has been opened in January and Caritas has carried out food distribution at the office since last year. Caritas has also started new development cooperation projects in Kenya and in Myanmar, of which the latter is supported with the Lenten collection this spring. Later this year Caritas will open a photo exhibition on global inequality as well as a human rights campaign for young people.
Caritas Finland office and shop will be closed between March 8th and 26th March due to corona restrictions. We hope that the situation will become better soon and we can open again normally!
LENTEN COLLECTION 2021: Support environmental justice and human rights in Myanmar
The Lenten Collection of Caritas Finland supports young leaders to defend environmental justice and human rights in Myanmar. Young women and men are empowered to act for sustainable living and human rights in their own communities. Strengthening the local civil society is important especially now, when human rights are threatened by the military coup.
Recipient: Suomen Caritas ry
Account: FI73 8000 1270 1545 04
Reference: 2257
Mobile pay: 95959 (message: Myanmar)
Receive discount on monastery products by paying your membership fee
The Caritas membership fee letters will be sent to the members soon. By paying your annual membership fee, you make our work possible! Members who have paid their membership fee will receive 10% discount on all monastery products. You can shop for monastery products at our office (Kuusitie 6, Helsinki) and in our online shop. Paying the membership fee is voluntary to the members who are under 25 years of age.
Events at Caritas Finland
Palm Sunday bazaar will be arranged outside this spring at the St. Henry’s Square 28th March at 10.30 am - 2 pm. If you are interested in volunteering for the bazaar, please contact our office: caritas@caritas.fi or ph. 0400 911 874.
Friendship Café at the Caritas office on Wednesday 14th April at 3-5 pm. Everyone is welcome to the Friendship Café!
Café con leche – Spanish online café on Friday 19th March 2pm-3pm. Languages include English and Finnish if needed. Registration by email to caritas@caritas.fi.
Due to the corona restrictions, there may be changes to the events. Please follow our the Events -section on our website or our Facebook-page for up-to-date information.
Save-the-date! Caritas Finland annual meeting is coming soon
Caritas Finland’s annual meeting will take place on April 27th at 5 pm, but may have to be held online due to corona restrictions.
Social counselling available through phone and at the Caritas office
You can contact Caritas Finland’s social advisor Hannele Liukkonen if you have questions concerning social services, health services, housing and employment in Finland. You can reach Hannele by phone 040 2566275 or by email hannele.liukkonen@caritas.fi.
Welcome to the renewed shop of Caritas Finland!
A special spring discount! 3 soaps for 12 euros. The soaps have been made at the Notre Dame de Ganagobie Abbey in the Southern France. Also available at our online store: caritas.fi/caritas-kauppa
Caritas shop has delicious and high-quality gifts from monasteries around Europe.
In addition, we now sell used clothes for budget prices! The shop is normally open on weekdays between 10am – 3pm (address: Kuusitie 6, Helsinki).
You can also donate clean clothes to the shop, or bring them to Caritas collection boxes in Zara stores throughout Finland.
留言