Caritas - Kohti yhdenvertaista yhteiskuntaa

Suomen Caritaksen 60-vuotispäivää vietettiin 22.10.2020 juhlaseminaarin merkeissä. Päivän teemana oli Caritas - Kohti yhdenvertaista yhteiskuntaa.


Suomen Caritaksen pääsihteeri Larissa Franz-Koivisto avasi seminaarin.


Emerituspiispa, Caritaksen hallituksen puheenjohtaja Teemu Sippo kertoi tervetulosanoissaan Suomen Caritaksen historiasta. Caritaksen missiota piispa avasi seuraavasti:


"Caritaksen perustoiminta, kärsivien ja puutteenalaisten avustaminen, juontaa juurensa jo varhaisen kirkon historiasta. Ensimmäisten diakonien valinta auttamaan köyhiä on tästä todisteena. Mutta itse Jeesuskin asettaa tämän toiminnan kaikkien uskovien toiminnan keskukseen. Matteuksen evankeliumin 25.:ssä luvussa kerrotaan Jeesuksen kuvaus viimeisestä tuomiosta. Siinä maailman lopussa tuomari ja kuningas Kristus sanoo oikealla puolellaan oleville: ”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin. vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.” (Mt. 25:35.36) Jeesus samaistuu puutteenalaisiin ja lupaa taivaan autuuden niille, jotka auttavat heitä ja tuomitsee kadotukseen ne, jotka eivät välitä toisten hädästä."

Komissaari Jutta Urpilaisen onnittelutervehdys luettiin seminaarissa.



Etnisten asioiden neuvottelukunnan pääsihteeri Peter Kariuki totesi, että päästäksemme todella yhdenvertaiseen yhteiskuntaan meidän on monimuotoistettava käsitystämme suomalaisesta normaalista.


Tanskan Caritaksen pääsihteeri Maria Krabbe Hammershoy korosti katolisen kirkon roolia Pohjoismaissa maahanmuuttajakirkkona ja Caritaksen kotouttamistyön merkitystä.

Caritas Europan pääsihteeri Maria Nyman totesi köyhyyden olevan edelleen suuri haaste Euroopassa, jossa edelleen lähes 113 miljoonaa ihmistä elää köyhyyden tai syrjäytymisen uhan alla. Caritaksella onkin tärkeä rooli sen varmistamisessa, että ketään ei jätetä jälkeen. Hänen esityksensä käsitteli palveluiden saatavuuden keskeisestä asemaa köyhyyden ja syrjäytymisen vähentämisessä ja yhdenvertaisuuden edistämisessä. Aiheesta voi lukea lisää Caritas Europan julkaisussa https://www.caritas.eu/access-to-services/.

Caritaksen hallituksen varapuheenjohtaja Elie El-Khouri ja pääsihteeri Larissa Franz-Koivisto päättivät seminaarin.

Suomen Caritaksen hallituksesta seminaariin osallistuivat Gloria Lapitan (vasemmalla), puheenjohtaja, emerituspiispa Teemu Sippo, varapuheenjohtaja Elie El-Khouri (neljäs vasemmalta) ja Katia Orellana (oikealla). Kuvassa myös pääsihteeri Larissa Franz-Koivisto (kolmas vasemmalta) sekä Caritaksen työntekijät Hannele Liukkonen, Sara Nevalainen, Adriana Saarialho ja Laura Järvilehto.


Etäosallistujien Caritakselle lähettämiä onnitteluita:


Filoksenia ry onnittelee psykiatri Claes Andersonin runolla Suomen Caritaksen upeita vastuunkantajia ja yhteistyökumppaneitamme suurella sydämellä tehdystä työstä.


Hiuksista tulee ihmishiuksia

vasta kun joku silittää niitä kädellään

Hymy näkyy vasta kun joku kuulee sen

Ihotta meillä ei ole sielua

Kun joku koskettaa hän tosiaan koskettaa meitä

Meistä tulee todellisia vasta kun joku on koskettanut

Ihmiskasvot elävät vasta kun joku

on koskettanut niitä käsillään

Piittaamaton ei piittaa ei kosketa ketään

Kukaan ei ole ikinä koskettanut

häntä josta on tullut piittaamaton

Hänestä tulee ihminen vasta kun joku on hyväillyt häntä

käsillään”


Claes Andersson, teoksessa Ajan meno


Thank you Caritas for valuable work for human dignity. Finnish Ecumenical Council congratulates Caritas in Finland. May God bless you and your important work! With our warmest greetings from the Council


Ev.lut.kirkon Kirkkohallitus liittyy onnittelijoihin. Paljon onnea Suomen Caritas ja siunausta työhön!


Warm congratulations for your anniversary! We bless our member association and hope you successful years to come! We stand with you.

Sininauhaliitto ry


Suomen Caritas kiittää lämpimästi kaikista onnitteluista! Suuri kiitos myös puhujille ja seminaariin osallistuneille.


62 katselukertaa

YHTEYSTIEDOT

Suomen Caritas

Kuusitie 6

00270 Helsinki

FINLAND

+358 400 911 874

Sähköposti: caritas@caritas.fi

Toimiston aukioloajat: ma-pe 10-15,

ajanvarauksella myös muina aikoina. Tervetuloa!

Danske Bank FI73 8000 1270 1545 04

  • Facebook
  • Twitter
  • Instagram - Grey Circle
  • YouTube

Tietosuojaseloste I Keräyslupa: RA/2019/18 (2019-2022)