Vaikuttamistyö
Suomen Caritas on osa maailmanlaajuista Caritas-verkostoa, joka pyrkii edistämään oikeudenmukaisuutta, rauhaa ja tasa-arvoa kaikkialla maailmassa. Olemme Caritas Internationaliksen ja Caritas Europan jäsen. Suomessa Caritas on Suomen Ekumeenisen Neuvoston kumppanuusjärjestö sekä Fingon ja Suomen köyhyyden- ja syrjäytymisenvastaisen verkoston (EAPN-FIN) jäsen. Viimeisimpänä olemme liittyneet Sininauhaliiton jäseneksi. Caritas ottaa säännöllisesti osaa kannanottoihin ja vetoomuksiin yhdessä muiden järjestöjen kanssa. Vuonna 2020 olemme mukana mm. Suomeen yritysvastuulakia ajavassa Ykkösketjuun-kampanjassa.
Caritas Europan Caritas CARES -julkaisusarja esittää konkreettisia keinoja köyhyyden ja syrjäytyneisyyden vähentämiseen Euroopassa.
Vuoden 2021 raportti keskittyy tasavertaisiin työmarkkinoihin. Se kiinnittää erityistä huomiota maahanmuuttajien, naisten ja nuorten työllisyyteen. Raportissa on suosituksia myös romanien, pakolaisten ja kehitysvammaisten työllisyyden kehittämiseen. Lue uutinen raportista täältä.
Vuoden 2019 raportti keskittyi peruspalveluiden saavutettavuuteen erityisesti haavoittuvimpien väestöryhmien osalta. Suomen maakohtainen raportti on luettavissa täältä ja koko raportti täältä. Vuoden 2018 raportissa pureuduttiin nuorten köyhyyteen ja sosiaaliseen syrjäytymiseen 17 Euroopan maassa sekä annetaan suosituksia päättäjille ongelmien ratkaisemiseksi. Lue Suomen maakohtainen raportti suomeksi täältä.
Suomen Caritas on ollut mukana työstämässä myös Caritas Europan Sosiaalisten yritysten käsikirjaa.
Kannanottojamme:
EU:n ja Afrikan kumppanuus: Rauhaa on rakennettava yhdessä
EU:n on asetettavat ihmiset ulkopolitiikkansa ytimeen
Euroopan komission on toimittava köyhyyden vähentämiseksi
17.10.2019
Tuemme uutta sopimusta Välimeren turvapaikanhakijoiden jakamiseksi jäsenmaiden kesken
Tukea maahanmuuttajien ja pakolaisten auttamiselle